Tekijät

Tämä blogi alkoi joulukalenterista jouluna 2015. Joulukalenteria teki kymmenen hengen ryhmä Helsingin työväenopiston käsityön taiteen perusopiskelijoita. Ryhmän nimi on Kokeileva käsityö, olemme aloittaneet vuoden 2015 syksyllä.

Idea joulukalenterista oli hautunut yhden ryhmäläisen mielessä jo vuosia ja viimein syksyllä 2015 Kokeilevan käsityön ryhmän myötä löytyi innokkaita tekijöitä mukaan projektiin. Keväällä 2016 mukaan liittyi pari lisävahvistusta samaisesta Kokeilevan käsityön ryhmästä.

Blogin kirjoittajat ovat ikähaarukaltaan nuorista aikuisista eläkeikäisiin. Erilaiset käsityötaustat ja elämäntarinat takaavat sen, että blogista löytyy monipuolisesti erilaisia askarteluohjeita, reseptejä tai muita käsityö-vinkkejä.

Blogia julkaisee ja koordinoi "noin neljän hengen toimitus", eli Ninni,  Leonor ja Riikka. Ryhmän runoilija Saara puolestaan elävöittää silloin tällöin ohjeita runotaiteellaan. Lopputiimi yhdessä edellä mainittujen kanssa, eli Marjo, Erica, Nina, Lehmis, Marianne, Erja, Ansku ja Liisa vastaavat siitä, että oheita riittää joka viikolle.

Julkaisemme uuden käsityö-artikkelin vähintään kerran viikossa.

0 kommenttia :

Lähetä kommentti