Kankaanpainantaa ja painokankaita



En varmasti ole ainoa käsityöharrastaja, jonka kaappeihin kertyy toinen toistaan kummallisempia kokeiluja, jotka hautautuvat kaappien pohjalle. Niille ei tunnu löytyvän käyttöä, mutta eihän niitä raaski poiskaan heittää ja niin ne pysyvät kaapintäytteenä joskus vuosienkin ajan.

Itse hurahdin tilkkutöihin jo kauan sitten ja olen harrastanut tilkkuilua jo ainakin kahdeksan vuoden ajan säännöllisesti ja päämäärätietoisesti. Kauneimmat itse värjätyt ja kuvioidut kankaat ovat päätyneet mukaan erilaisiin tilkkublokkeihin ja niistä koottuihin töihin. Ne onnettomat epäonnistuneet tai muuten vain väreiltään kummalliset kankaanpalaset, jotka eivät tunnu sopivan minnekään, ovat saaneet odottaa vuoroaan, kunnes tämän vuoden alkajaisiksi osallistuin Helsingin työväenopiston kurssille, jossa kaikenlaiset värjäys- ja kankaankuviointikokeilut, niin onnistuneet kuin epäonnistuneetkin, saivat uuden elämän kankaiden jatkojalostuksen myötä.

Aiemmin itse värjättyjä ja kuvioituja kankaita, mutta myös ihan mitä vain kaupasta hankittuja kankaita, kuvioitiin lisää kankaanpainantavärejä ja kankaille sopivia leimasinvärejä käyttäen. Kankaille tarkoitettujen materiaalien käyttö on tärkeää, jotta kuviot kestävät kulutusta ja pesua. Itse kaivoin kaapista vanhat puoliksi käytetyt Emotuotannon kankaanpainoväripigmentit ja painoemulsion. Luulin jo, että kokkelipiimää muistuttava painoemulsio olisi mennyttä, mutta eihän se vaatinut muuta kuin rivakkaa vatkaamista ja oli taas aivan käyttökelpoista kankaankuviointiin. Ei siis tarvinnut lähteä hakemaan kaupasta uutta – sopii hyvin jo pitkään noudattamaani periaatteeseen tehdä käsitöitä siitä, mitä kotoa kaapeista löytyy.

Painovärien lisäksi kaivoin kaapista kankaille tarkoitetut leimasinvärit, joita löytyi yllätyksekseni muutama – en kyllä enää muista miksi ja milloin olen nuo värit hankkinut, mutta onneksi olin säilyttänyt niitä oikein ja väri oli edelleen tuoretta ja toimivaa. Vaikka värit olivat ruskea ja harmaa, ne sopivat hyvin, kun kankaat itsessään olivat varsin värikkäitä.



Kankaan kuviointiin käykin sitten kaikki, mitä kotoa löytyy: CD-levyt, filmipurkit, vanhat pitsiliinat, lankarullat, mehupurkin korkit, piparimuotit – käytännössä siis mikä tahansa, joka kestää kosteutta ja jolla voi painaa. Tietysti kuviointiin voi käyttää myös kaikkia kotoa löytyviä leimasimia. Eihän sillä ole väliä, kuvioidaanko paperia vai kangasta, kuvio onnistuu aivan yhtä hyvin. Kannattaa kuitenkin muistaa puhdistaa leimasimet käytön jälkeen hyvin, jottei seuraavalla kerralla tule värien suhteen yllätyksiä.


Pienen jo parhaat päivänsä nähneen patteritelan ympärille kieritin ensin muovikelmua ja sitten narua. Sama toimii hyvin myös vessapaperirullan, talouspaperirullan tai puupalikan ympäri kierrettynä. Lisäksi muokkasin vanhasta istuinalustasta perhosleimasimen. Äidin virkkaamasta pöytäliinan osasesta sain ihanaa ja kevyttä jälkeä kankaisiin. CD-levyillä, filmirullapurkilla ja mehupurkin korkilla sain tehtyä erikokoisia ja erilaisia pyöreitä kuvioita.

Alkuvaiheessa kankaita kannattaa tarkastella aika vapaasti eikä miettiä sitä, miten kankaat toisiinsa parhaiten sopivat. Itse värjättyjä ja kuvioituja kankaita voi hyvin täydentää valmiilla painokankailla ja yksivärisillä kankailla. Voit tuoda mukaan esimerkiksi vastavärin tai voimakkaan väristen kankaiden väriloistoa rauhoittavan värielementin.

Kankaat asetellaan vieri viereen ja sitten aloitetaan kuviointi. Kuviot saavat mielellään jatkua kankaasta toiseen. Kun kankaat on kuvioitu ja kuviot kuivuneet ja silittämällä kiinnitetty, voit aloittaa sommittelun. Mieti aluksi, mikä kangaspinnasta on tulossa. Minkä kokoisen kangaspinnan tarvitset työhösi? Onko kankaissa katseenvangitsijaa, jonka ympärille pintaa voisi ryhtyä kokoamaan? Onko kankaissa päävärille vastaväriä väripilkuksi?

Sitten vaan pintaa kokoamaan. Pilko kankaat sopivan kokoisiksi ja sommittele toisiinsa sointuvaksi kokonaisuudeksi. Saatat yllättyä, miten hyvin kummallisetkin väriyhdistelmät toimivat näin koottuina! Kankaanpainannan lisäksi voit kuvioida tekstiilipintaa koneella tai käsin kirjoen, lisäämällä pintaan nauhoja, nappeja, helmiä tai muita koristeita.

Tässä muutama esimerkki aeimmin värjätyistä tai kuvioiduista ja nyt täydennetyistä kankaista. Koska kankaat olivat väreiltään aika vahvoja, päädyin käyttämään kuviointiin vain kahta väriä: harmaata ja peittävää valkoista.

Viinipullonsuojaverkko, huovasta leikattuja kukkia, pitsiliina:


Aurinkovärjätty kangas, pitsiliina ja kankaanpainoväriä:


CD-levyllä ja filmirullapurkin pohjalla saa aikaan mielenkiintoisia kuvioita aurinko- ja taikinavärjätyille kankaille!


CD-levy, filmirullapurkki ja pitsiliina itsepainetulla ja värjätyillä kankailla:



Tässä vastaavasti harmaalle pinnalle oranssilla ja valkoisella tehtyjä kuvioita, ompelukoneen kirjontakuvioilla tehtyjä rajauksia ja vapaata konekirjontaa:



Ei muuta kuin kokeilemaan!

Liisa


Jaa Google Plussassa

0 kommenttia :

Lähetä kommentti