5. Juustotarjottimelle uusi tuttavuus: siemennäkkäri



Maukasta ja hyvää,
terveellistä siementä ja jyvää.
- Saara

Tänään lauantaina on hyvä alkaa valmistautumaan sunnuntai Linnan juhlien katsomoon ja herkutella vaikkapa juustoilla vastaanottoa seuratessa. Tässä mainio uusi tuttavuus juustojen seuraksi.

Tein ja maistoin siemennäkkäriä ensimmäisen kerran lokakuussa,ja ihastuin näkkärin makuun ja reseptin helppouteen. Tämä on niin sanottu matalankynnyksen resepti; se sisältää marketista saatavia raaka-aineita, eikä taikinan valmistamiseen tarvita koneita vaan välineiksi riittää mitta-astia, kulho ja lusikka. Voit helposti tehdä vaikutuksen vieraisiin tai tehdä annoksen näkkäriä ruokalahjaksi.

Lokakuussa kokeilemani resepti oli perinteiseen tyyliin tarkka, neljäsosadesi sitä, puolidesiä tätä. Huomasin kuitenkin, että resepti on helposti muunneltavissa tilaisuuteen sopivaksi. Muokkasin näkkärille helpon perusreseptin, jota voi muunnella mielensä mukaan sekoittamalla eri siemeniä, pähkinöitä, mausteita ja öljyä.

Perusohje
2 dl maissi- tai tattarijauhoa
2 dl siemeniä ja/tai pähkinöitä, muita makuaineita
1 tl suolaa
2 dl kuumaa vettä
1/2 dl öljy
Jouluiseen näkkäriin tuli maissijauhoja, 1/2 dl kurpitsansiemeniä, 1/2 dl hasselpähkinöitä, 1/4 dl seesaminsiemeniä, 1/4  dl pellavansiemeniä sekä 1/2 dl kuivattuja karpaloita. Öljynä käytin neutraalia rypsiöljyä.

Hienonna suurimmat pähkinät rouheeksi.

Sekoita kaikki ainekset nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Jos taikina on liian kuivaa, lisää hieman vettä. 

Taikinan tulisi olla kosteaa.

Kumoa taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Painele taikina ohueksi levyksi. Helpoiten se onnistuu, kun laitat toisen leivinpaperin taikinan päälle ja painelet tai kaulitset taikinan kahden leivinpaperin välissä tasaiseksi levyksi.

Ota päällimmäinen leivinpaperi pois. Sirottele taikinan päälle hieman sormisuolaa ja koristeeksi siemeniä.


Paista näkkileipää 150 asteisessa uunissa 50 - 60 minuuttia.
Anna jäähtyä ennen kuin murrat näkkärin pienemmiksi paloiksi.

Italian inspiroimaan näkkäriin tuli 1 dl auringonkukan siemeniä, 1/2 dl rouhittuja pistaasipähkinöitä, 1/4 dl pinjansiemeniä, 1/4 dl aurinkokuivattuja tomaatteja sekä öljynä käytin neitsytoliiviöljyä.
Rakenna oma näkkäritaikinasi näistä aineksista.

Siemenet: pellava, seesam, auringonkukka, kurpitsa, chia, pinjansiemen
Pähkinät: cashew, manteli, pistaasi, hasselpähkinä, saksanpähkinä
Mausteet: aurinkokuivattu tomaatti, kuivatut marjat (esim. karpalo, mustikka), kookoslastut, kuivatut sienet, oliivi, yrtit kuten timjami, rosmariini, maustetut öljyt kuten tryffeli ja seesaminsiemenöljy (käytä näitä vain muutama pisara tai teelusikallinen)
Öljyt: rypsi, auringonkukka, oliivi, viininrypälesiemenöljy, avocado, neitsytkookosöljy


Millaisen näkkärin sinä rakentaisit? Laita kommenttikenttään omat ideasi reseptin muunteluun. Lisää ideoita löydät minun Kokeilevan joulukalenterin Pinterest-taulusta.

Nauti!

-Riikka

Italialaisen näkkärin inspiraation lähteillä Campaniassa Italiassa, taustalla Vesuvius-tulivuori
Jaa Google Plussassa

4 kommenttia :

  1. Valmista siemensekoitusta, pistaasi pähkinöitä, kuivattuja karpaloita, maissijauhoa, oliiviöljyä. Herkullista.

    VastaaPoista
  2. Tästä tuli kyllä hyvää! Laitoin 1,5 dl valmista siemen sekoitusta, 0,5 dl saksanpähkinää ja 3 tl chia-siemeniä. Olen nyt maistellut puoli pellillistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma! Itse laitan mielelläni aina myös vähän pellavansiemeniä, ne tekee hyvää vatsalle :)

      Poista